Päätösvalta palveluista katoaa maakunnalle, käytännössä keskuskaupunkien päättäjille. Uudistus koettelee pieniä kuntia rajummin kuin isoja kasvukeskuksia. Pienille kunnille kyse on elinvoimasta. Kun palvelut lähtevät, niiden mukana menevät myös työpaikat ja verotulot.
Maakuntien on pakko vuokrata kuntien sote-kiinteistöt vähintään kolmeksi vuodeksi tai kunnan vielä halutessa yhdeksi lisävuodeksi. Silloin maakuntien ei enää tarvitse lain mukaan vuokrata kunnilta sen terveyskeskuksia tai muita kiinteistöjä, vaan se voi vapaasti vuokrata haluamansa tehokkaat tilat vapailta markkinoilta.
Tällöin varsinkin pienten kuntien terveyskeskukset ja usein muutkin huonokuntoiset sote-kiinteistöt jäävät ilman käyttöä. Mitä sitten kunta tekee tyhjilleen jäävillä tiloilla?
Sittemmin perustusvaliokunta on puuttunut tähän, miten menetellään, ettei kuntien taloudellinen itsehallinto vaarannu, jolloin omaisuuden pakkolunastuksesta yleiseen tarpeeseen tulee maksaa täyttä korvausta.
Terveyskeskuksen lakkauttaminen on kova isku pienen kunnan elinvoimalle, jos vielä lähimpään terveyskeskukseen on pitkä matka varsinkin ikäihmisille.
Yksityiset palveluntuottajat ovat haistaneet tässä markkinaraon. Harvaan asutulla seudulla ja pienissä kunnissa ollaan halukkaita myymään vanhoja ja usein sisäongelmaisia kiinteistöjä pois. Yksityiset palveluntuottajat tekevät nyt aktiivisesti tarjouksia sote-kiinteistöjen ostamisesta.
Mikäli kilpailutus tuottaa kunnalle hyvän tuloksen, tavoitteena on tietenkin mahdollisimmman pitkä sopimus, joka varmistaa palvelut tulevaisuudessa ja myös terveyskeskuksissakin.
Pienpaikkakuntalainen
